tiistai 9. toukokuuta 2017




TAIMI NURMINEN
8.5.2017


MIETTEITÄ PAIKKAJAOSTA VAALIEN JÄLKEEN

Sanonta ”kansa on puhunut, pulinat pois”.  Niinpä, näin voi  toivoa jossain muualla tapahtuvaksi, mutta ei  Pyhäjärvellä, ei sittenkään.

Kerron hieman Pyhäjärven tapahtumista vaalien jälkeen:

Valtuustopaikat jakautuvat seuraavasti vaalien tuloksen mukaan:
Keskusta 12 paikkaa, Kansanliike Pro Pyhäjärvi 5 paikkaa,  demarit 4 paikkaa,
vasemmisto  4 paikkaa ja vaaliliitto (krkokrkp) 2 paikkaa.


Johtavan ryhmän, Keskustan,  Jukka Tikanmäen kanssa oli sovittu, että luottamushenkilöpaikkajakoa yhdessä ryhdytään neuvottelemaan  pääsiäispyhien jälkeen.


VAALIEN TULOS OSOITTI, ETTÄ laskennallisesti Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry:lle  tulee valtuuston ja hallituksen varapuheenjohtaja paikat sekä kaikista  lautakuntapaikoista jäsenpaikka. Ja neuvotteluteitse muitakin luottamuspaikkoja.Valtuuston ja  hallituksen puheenjohtajan ja ensimmäisen   varapuheenjohtajan paikat sen sijaan kuuluvat keskustalle.
Parin yhteisen palaverin jälkeen KESKUSTA EI KUNNIOITAKAAN  VAALITULOSTA,


Neuvoteltaessa  paikkajaosta  se  ilmoittaa tehneensä vaalien tuloksesta poiketen TEKNISEN vaaliliiton  yhdessä vasemmisto/demarit ja krkokrkp:n kanssa, ohittaakseen Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry:n  oikeuden  vaalien tulokseen perustuvasta paikkajaosta.


Onko tällainen toiminta mahdollista?, kyselee usea. Ainakin Pyhäjärvellä kaikenlainen enemmistövallalla  yhteisiä asioita hoidettaessa, on mahdollista. Senhän on osoittanut kulunut valtuustokausi.


Usean lainoppineen kirjoituksista ole lukenut, että tekninen vaaliliitto paikkajaossa puoltaa paikkansa joissakin tapauksissa, mutta EI SILLOIN,  KUN KYSE ON KAIKKIEN MUIDEN ASETTUMISTA YHTÄ RYHMÄÄ VASTAAN  (tässä tapauksessa  kaikki vastaan  Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry:n).
Tällaisessa tapauksessa  ”teko on vähintäänkin moraalitonta.”
Teko on kiusantekoa äärimmillään, kun otetaan huomioon vaalien tulos ja pyhäjärvisen
äänestäjän tahto.


Vielä on aikaa muuttaa paikkajakoa. Valitun valtuuston toiminta alkaa 1.6.2017.
Luottamushenkilöpaikkajako  tulisi  toimittaa  rakentavasti, noudatellen  vaalitulosta.

Olen varma, että yhteinen, kaikkia kunnioittava, neuvottelutulos olisi voitu saavuttaa ja rakentaa yhteen hiileen puhaltava valtuusto uudelle toimikaudelle. Jakoperiaatteella jokaiselle jotakin, mutta ei näin, että laskennallinen valtuusto- ja hallituspuheenjohtaja paikat viedään pois,ohi vaalien tuloksen.  


Keskusta  ”jakoi” tällä toimenpiteellä Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry:lle vaaleilla saavutettuja paikkoja demareille, vasureille ja krstkokrkp:lle lähtiessään  tekniseen vaaliliittoon päämääränä vain ja ainoastaan vahingon tuottaminen Kansanliikkeelle.


Kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa  luottamuspaikoista lopullisesti päätetään voidaan esittää suhteellista vaalia toimitettavaksi paikkajaoissa.
Valtuusto valitsee suhteellisten vaalien vaalilautakunnan, joka toimittaa valtuustossa vaalin. Vaalin toimintakaava on sama kuin kunnallisvaalien vaalitoimitus.Vaalitoimitus suoritetaan suljettua lippuäänestystä käyttäen, joten yksityisellä valtuutetulla on mahdollisuus , mikä parasta, mielipiteenilmaisuun ilman ryhmäkuria.


Vielä on aikaa neuvottelulle, ettei  mainitunlaista  vaalitoimitusta tarvitse toimittaa, vaan paikkajako voidaan viedä yksimielisesti  valtuustolle  päätettäväksi.


Taimi Nurminen
JK
MIELENKIINTOISET VAALIT RANSKASSA


Näittehän, että  Ranskakin valitsi Presidentin kansanliikkeen voimin. Kansa on kyllästynyt puoluepoliiittiseen peliin  ja sen mahdollistamaan  poliittiseen vallan väärinkäyttöön.


Mielipidekirjoitukseeni liittyy kaksi liitettä:

Liite 1: Kansanliike Pro Pyhäjärvi; luottamushenkilöiden paikkajako vaalituloksen mukaan
Liite 2: Teknisen vaaliliiton, eli kepu, sdp, vas, krkokrkp: luottamushenkilöpaikkajako
Liiteet ovat erillisiä tekstejä blogissa.
Liite 1 Taimi Nurmisen Mielipiteeseen

Kansanliike Pro Pyhäjärvi; 
PAIKKAJAKO VAALITULOKSEN MUKAAN



KAKKIAAN PAIKKOJA ON JAOSSA  72+VARAT





Luottamushenkilö
paikkajako 2017-2021 kesk sdp vas pro  kd+
                               PAIKAT 12/1 = 12 4/1 =4 4/1 = 4 5/1 = 5 2/1 = 2
Valtuuston pj / 3 PAIKKAA KEPU
valtuuston 1. vpj KEPU
valtuuston 2.vpj  PRO
Hallitus pj  / 7 PAIKKAA KEPU
hallitus 1.vpj KEPU
hallitus 2.vpj PRO
hallitus jäsen  4kpl /mies-nais 2 KEPUA DE VAS
Sivistysltk pj/ 7 PAIKKAA KEPU
sivistysltk vpj KEPU/NEUV.
sivistysltk jäsen 5 kpl/mies-nais 2 KEPUA DE vas PRO
Lisäjäsen Hpj siv ltk   / 1 PAIKKA
Alueopisto jhtk /  2 PAIKKAA
Tekninen ltk pj / 7 PAIKKAA kepu
tekninen ltk vpj kepu/neuv
tekninen ltk jäsen 5 kpl/mies-nais 2 kepua de vas pro
Tarkastus ltk pj/  5 PAIKKAA kepu
tarkastus ltk vpj kepu
tarkastus ltk jäsen 3 kpl/mies-nais arvonta 2 kpl pro
+kepu+de+Vas
Keskusvaali ltk pj/ 5 PAIKKAA kepu
keskusvaaliltk vpj kepu
keskusvaaliltk jäsen 3/mies-nais arvonta 2 kpl pro
+kepu+de+Vas
Kiinteistötoimitusten 
uskotut miehet  / 9 kpl
Käräjäoikeuden 
lautamiehet/  2 PAIKKA
Poliisin neuvotteluk / 1 PAIKKA
P-P liitto ky jäsen / 1 PAIKKA
P-P sairaanhoitopiiri/ 2 PAIKKA kepu+pro neuv
N-H seutukunta/ 3 PAIKKAA 2 kepu pro
Jokilaakson mus op/ 2 PAIKKAA
Kalaj. koul ky 2 kpl
Henkilöstö jaosto pj/ 4 PAIKKAA kepu
henkilöstöjaosto vpj kepu
henk jaosto jäsen 2 kpl  1 arvonta (kepu+de+vas) pro
Maaseutu ltk /  2 PAIKKAA
Jokipelastus jtk / 1 PAIKKA
Ympäristöpalveluiden ltk/ 2 PAIKKAA
Selänne ky hallitus/  3 PAIKKAA 2 kepua pro
  - huom kuntalain määräykset
Yksilöjaos / 1 PAIKKA
yksilöjaoksessa oltava joko Selänteen hallituksen jäsen tai varajäsen.
 - huom kuntalain määräykset
LASKENTAKAAVIO   27/7 = 3,86
7 jäseninen toimielin tarvitsee yhteen paikkaa n.4 valtuutettua.
kesk. vas sdp pro kd/RKP/kok
12/1 = 12 4/1 =4 4/1 = 4 5/1 = 5 2/1 = 2
12/2 =  6 5/2 = 2,5
12/3 =  4
12/4 =  3
Selänne ky TARKASTUSLTK/  2 PAIKKAA
PRO
Liite 2  Taimi Nurmisen Mielipidekirjoitukseen

TEKNISEN VAALILIITON (kepu, sdp, vas, kdkokrkp) luottamushenkilöpaikkajakoesitys 2.5.2017

1.      Luottamushenkilöpaikkajako 2017-2021              
kesk               sdp                vas            pro        kdkokrkp       

Suhteellisten vaalien vaaliltk                M/N               N/N            M/M              N/M               M/M

Valtuuston pj                                             1                                                              
valtuuston 1. vpj                                                                                   1                   
valtuuston 2. vpj                                                             1                                                              

Hallitus pj                                                 M/N              
hallitus 1. vpj                                                                                        M/M
hallitus 2. vpj                                                                  N/N
hallitus jäsen 4 kpl                                    M/N                                                          N/M               M/M
                                                                 N/M

Sivistysltk pj                                              M/N
sivistysltk vpj                                                                   N/N              
sivistysltk jäsen 5 kpl                                N/M                                     M/N               N/M             M/M                                                                                                              M/M
                                                                 

Lisäjäsen / Hpj sivltk 1 kpl                        M/N

Alueopisto jhtk 2 kpl                                M/M                                    N/N

Tekninen ltk pj                                                                                     M/M
tekninen ltk vpj                                         M/N
tekninen ltk jäsen 5 kpl                             M/N               M/M              (?)                 M/M         N/N(?)
                      (tasa-arvolaki!)                   N/M

Tarkastusltk pj                                           M/M
tarkastusltk vpj                                                                                    
tarkastusltk jäsen 3 kp         l                     N/N               N/M               M/M              N/M
                      (varapuheenjohtajakysymys)

Keskusvaaliltk pj                                      N/N
keskusvaaliltk vpj                                                                                 M/N
keskusvaaliltk jäsen 3                               M/M              N/N                                     M/M             
  • varajäsenten järjestys:                   KESK, KD, KOK, RKP, PS
Kiinteistötoimitusten
uskotut miehet 7 kpl                                 M                   M                   M                   M                   N
                                                                 N
                                                                 N


Käräjäoikeuden                                         N                   N
lautamiehet 2 kpl                                      (KESK ja SDP tarkistavat onko tasa-arvovaatimuksia)

poliisin neuvotteluk 1 kpl                          vars M                                 vara M

P-P liitto ky valt jäsen 1 kpl (puolueiden piirit neuvottelee: mikä puolue ja M vai N)
P-P sairaanhoitopiirin valt 2 kpl                M/N               M/N

N-H seutukuntavalt 3 kpl                          M/M              N/N               M/M

Jokilaakson mus op valt 2kpl                   M/N                                                                              M/N

Kalaj. koul ky valt 2 kpl                            M/N               vara M           vars N

Henkilöstö jaosto pj                                                                              M/M
henkilöstöjaosto vpj                                  M/M
henk.jaosto jäsen 2 kpl                             N/N               N/N                                    

Maaseutultk 2 kpl                                     M/M
                                                                 N/N
jokipelastus jtk 1 kpl                                 M/M

Selänne ky hallitus 3 kpl     (3 kunnan ja 3 puolueen neuvottelu)       

yksilöjaos 1 kpl                                         (kuntayhtymähallitus sopii)

tarkastusltk 2 jäs                                       (3 kunnan puolueiden neuvottelu)



ympäristöpalveluiden ltk 2 kpl                  (4 kunnan puolueiden neuvottelu)

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017



Taimi Nurminen, valtuutettu

Valtuuston kokous 24.4.2017
26.4.2017


Mietteitä  


Lääkärirekryä kaupungin varoilla


Tehty päätös on kosmeettista, eikä kuulu peruskunnan  kustannettavaksi, koska
olemme Peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä. Ky hoitakoon asiansa
Valtuutetuilla oli mahdollisuus  antaa mielipiteensä erityistilintarkastuksen ”väliraporttiin
Kirjoitinkin kamreerille 6.3.2017
Lainaus alkaa----
”Hei Sari.
Luin sähköpostista erityistilintarkastusasiakirjaa. Siinä oli maininta, että vt. kaupunginjohtaja
Kiviniemi on antanut ilmoituksen kysyttäessä, ettei tilintarkastuksessa tarvita puuttua
operatiiviseen johtamiseen.
Tähän haluan muuutosta. Todellakin operatiivinen johtaminen vaatii muutosta  mm. juuri
lääkärirekrytointiin.
Olemme samassa kuntayhtymässä ja kuntayhtymän johtavalääkäri on koko ky:n johtavalääkäri. Yhteisen hyvän vuoksi hänen tulisi/tulee rekrytoida lääkäreitä niin
Haapajärvelle, Reisjärvelle kuin Pyhäjärvelle niin, että lääkäripalvelujen tasapuolisuus säilyy.
Esimerkkinä mainitsen: Jos Haapajärvellä on 6 virkalääkäriä ja Pyhäjärvellä 1.5. Reis-
järvellä omat virkalääkärit. Onko yhdenvertaista? Ei tosiaankaan.
Suurella äänellä julistetaan, että Pyhäjärvi on maan sairastavin kunta???, niin eikö
johtavan lääkärin tehtäviin juuri kuulu toimia niin, että virkalääkäreiden työpanosta
kuntayhtymässä johdeta siihen suuntaan, missä sairastavuus on suurin, eli Pyhäjärvelle.
40 km:n etäisyys Haapajärvi-Pyhäjärvi akselilla ei tuottane niin ylipääsemätöntä, että
Pyhäjärven potilaat saavat vain keikkalääkäripalveluja, jolloin lääkäri-asiakassuhdetta
ei synny ja hoidon taso kärsii.Kun/Jos Haapajärven virkalääkäreitä kävisi Pyhäjärvellä
vastaanottamassa potilaita, syntyisi vähitellen lääkäri/potilassuhde, jolloin lääkäri
rupeaisi ajanoloon muistamaan ja tuntemaan potilaan ja hoito olisi todellisempaa ja
asiakaskohtaista ja kustannustehokasta.
Nyt Pyhäjärvi (sairastavin??) maksaa keikkalääkäripalveluista jopa 300 000 euroa/v
enemmän kuin mitä virkalääkäreiden kustannukset olisivat olleet ko. ajalta.


On hyvin luonnollista, että erityistilintarkastus ottaa kantaa tällaiseen operatiiviseen
johtamiseen, joka aiheuttaa yhdelle kuntayhtymän kunnista kohtuuttomia kustannuksia
niin rahallisesti kuin tasollisesti.


Ottaahan eritystilintarkastus huomioon seikkoja, esim.,että sisäistä valvontaa ei ole
hoidettu... tms, että taksoja ei ole vertailtu jne..
Erittäin tärkeää on ottaa kantaa lääkäripalvelujen yhdenvertaiseen sijoittamiseen ky:n
alueella.
Lääkäripalvelujen epätasaisuudesta johtuen meillä sairaassa kunnassa käymme yhä
sairaammiksi. Lääkäripalveluja on, mutta ne eivät tuota sitä hoitotasoa, mikä juuri
meidänlaisessa kunnassa on oltava erityisen tarkastelun kohteena.


Tämä on senarvoinen suuri kysymys, että toivottavasti tilintarkastaja tekee tästä merkittävän
kannanoton.


Kuntayhtymää on hoidettu epätasa-arvoisesti, joten Pyhäjärven vaatima erityistilintarkastuskustannusten jako on jaettava ky:n jäsenkuntien kesken.


Terveisin    Taimi Nurminen, valtuutettu Pyhäjärvi.”


Lainaus loppuu.


NYT ON SAATU LOPULLINEN KERTOMUS, josta on  uutisoitu:


Lehdestä luin  suurin otsikoin,  että ” erityistilintarkastuksessa ei mitään huomautettavaa”.


Kun tekstiä syvemmin luki oli monenmoisia puutteita mm. sisäisessä tarkastuksessa jne..
Tilintarkastaja moitti kuntayhtymän hallintoa, ettei lääkärirekryjä oltu hoidettu tasapuolisesti
vaan Pyhäjärven lääkärikustannukset olivat kohtuuttomat. Kustannusten jakoa esitettiin.


Siitä olen iloinen, että mielipiteeni otettiin huomioon ja  asiaan puututtiin.


Olen kuullut, että valmistelijat esittävät, että  36 000 euron suurinen erityistarkastus-


maksu  ehdotetaan Pyhäjärven kaupungin maksettavaksi.


        • EIHÄN TÄLLAISEEN JOHTOPÄÄTÖKSEEN VOIDA  TULLA
     KUSTANNUSTENJAOSSA-